perjantai 7. helmikuuta 2014

Santa Fe - Arvostelu

86Torstai alku-ilta ja saavuimme ravintolaan nälkäisinä. Istuimme pöytään ja tilasimme juomat. ne olivat pöydässä tuota pikaa ja koska yllättäin tiesimme mitä tilaamme saimme tilauksen sisään heti. Paikkana Santa Fe on ihan kiva. Ravintola jakautuu kahteen kerrokseen joista alemmassa sijaitsee baari ja ylhäällä ravintolapuoli. Ravintola on aivan Lahden ytimessä, torin laidalla. Paikka oli paljon valoisampi kuin yksikään aijemmista ravintoloista. Tarjoilija sytytti vielä pitkän kynttilän lähtiessään viemään tilausta eteenpäin, steariineja ei poistettu kynttilän jalasta koskaan(?) joten väriä oli jos jonkin moista, ja moni ruokailija oli saanut katsella kynttilää siellä istuessaan.



Päädyimme hieman pienempään annokseen siipiä tällä kertaa hintojen vuoksi. Suolainen 19€ oli kahden henkilön alkupalan hinta. Toivoimme parasta. Noin 10min tilauksen lähdöstä wingssit saapuivat, uskomatonta! Lautaselle oli pinottu siipien lisäksi hedelmiä, sipulirenkaita, mozzarellatikkuja, salaattia, se näytti hyvältä. Hyökkäsimme kimppuun. Siivet olivat rapeita, eivät tulisia ja ilman kastiketta, dippeinä toimivat ranskankerma ja salsa. Siivet olivat osan porukkaa mielestä hyviä, koska eivät pidä tulisuusdesta. Oma mielipiteeni oli, että ne olivat mauttomia. Koko lautanen oli melko mieto makuelämys, en tilaisi toiste, varsinkin kun katseli laskua jälkeen päin. Ruokailu oli ohi ennen kuin se alkoikaan, kun kaksi meistä joutui jättämään seurueen donitsin himoissaan. 



Koska ateria ei myökään ollut täyttävä, kävimme viereisessä Mamma Mariassa, italialaisessa-ravintolassa syömässä puolikkaat pitsat ja salaatin  ja olimme aivan täynnä. Hintaa puolikas pitsa+salaatti combolle jäi alle 6€. Päätimme, että tänne uudestaan, ehkä ennen isompaa treeniä.

Plussat ja Miinukset

+Palvelun nopeus
+Lautasen ulkonäkö
+Sijainti
+Monipuolisuus lisukkeissa

-Wingssien epätulisuus
-Aterian koko
-Hinta
-Ei Ranskalaisia
-Ei kunnon dippejä
-Luille ei kippoa

Arvosanat

Ringa: 6 (Mitään sanomaton, silti syötävä, mutta en syö annosta toiste täällä)
Ima: 6 puoli
Ansku: 8
Laura: 6 puoli (Hinta&ruuan määrä eivät kohtaa)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti