perjantai 14. helmikuuta 2014

Fresno - Arvio

 Nyt onkin sinänsä erilainen viikko, että koska lähdin itse pohjoiseen ja aikaa viikolla oli hyvin rajallisesti, Lahden siipimestan arvostelua saadaan odottaa vielä viikko. Jottei kuitenkaan viikko menisi aivan hutiin, päätin, että wingssejä on jossain syötävä, vaikka sitten pakasteesta kotoa. Siihen ei onneksi ollut tyytyminen, lähdimme illan viettoon Torstaina Hämeenlinnaan, jossa paikallinen diner Fresno valikoitui kohteeksemme. Jos ajattelee niin tämähän on suorastaan tasonmittaus kuinka esimerkiksi Ylämummoon mehevät siivet pärjäävät Hämeenlinnan tasolla. Tällä kertaa vieraiden arvosanat jääköön väliin, mutta plussat ja miinukset luettelen kyllä. Roadtripin tulosta olkaa hyvä!

Saavuimme paikalle hyvin myöhään 22:30, ja tilasimme ruuat samantien. Paikkana Fresno on melko perinteinen suomalainen ravintola, ei mitään ylimääräistä, "modernia" sisustamista. Fresno on tutkimuksieni mukaan kaupunki Californiassa ja ilmeisesti ravintolan muut annokset ovat innoitettu jenkkien paikallisista kuppiloista. Wingssit tulivat nopeasti kera ranskalaisten ja vihannes "tarjottimen". Neljälle syöjälle varasimme 30 medium siipeä ja rohkeasti 10 hot-kastikkeessa lilluvaa kananpalaa.



Ranskalaiset olivat grillimaustettuja ja öljyssä paistettuja, mitäpä siihen muuta sitten enään snomaankaan. Yhdistelmänä edellinen on sellainen, että ei tarvitse edes miettiä olivatko ne hyviä. Hieman pehmeyttä ja hieman enemmän makua olisi kuitenkin kaivattu jotta ykkös paikka olisi ranskisten osalta pokattu. Vihannekset olivat taas hurjan kokoisia, kenen näitä on tarkoitus syödä, isojalan? Lisäksi listassa luki aurajuustodippi ja lautasella komeili valkosipulidippiä, ei nyt mennyt ihan putkeen.

Sitten siipien kimppuun, ensimmäinen puraisu, tulinen, muttei niin, että veisi makuaistin. Huikea siipi. Kuitenkin rapeus puuttui, mutta se oli pieni miinus nälkäisille siipeilijöille. Mediumin tilaajat kaipasivat lisää tulisuutta, mutta niinhän se mielestäni onkin, että miedomman siiven tulisuus ei ole kellekkään liian tulinen. Tarkkaa hintaa en osaa sanoa mutta oma laskuni ranskisten, Wingssien ja ison limpparin jäljiltä oli 15€! Hyvä Fresno!


Plussat ja miinukset
+Palvelu
+Hinnat (halvin tähän mennessä olleista paikoista)
+Siipien tulisuus
+Ranskalaiset
+Nopeus
+Savetit
+Vihannesten määrä
+Tomaattimajoneesi dippi

-Siipien rapeus
-Vihannesten koko
-Siiville tarkoitettu dippi. Sellaista ei ollut! Mur.
-Fresnoa ei löydy Lahdesta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti