tiistai 14. tammikuuta 2014

Siipien avaus

Morjensta ihmiset, tutut ja tuntemattomat! Nimi oli Ringa, toteemi-eläimenäni toimii durasell-pupu, energisyydestä huolimatta olen kuitenkin pohjimmiltani leppoisa hämäläinen. Nautin urheilusta ja sen tuomista haasteista. Työskentelen laskettelukeskuksen vuokraamossa viikonloppuja ja pääsen välillä heittämään myös itse laudan alle.

 Kun tämä kouluprojekti käynnistyi ja kuulin blogin kirjoittamisen kuuluvan siihen, mietin mistä haluaisin puhua. Ruoka on kovin lähellä sydäntäni, johtunee siitä että sijaitseehan vatsalaukku siinä huudeilla, päätin tehdä juttua Lahden parhaista siivistä. Koska teemoista en tiedä sen tarkemmin voi olla, että joudun vaihtamaan aiheen, tai poustaamaan jotain ei ruokaan liittyvää myös tänne. Olen asunut Lahdessa reilun puoli vuotta, ja ulkona syöminen sellainen juttu, jota haluaisin tehdä enemmän. Mukanani kulkee aina muitakin siipien ystäviä, ja kirjoitan myös heidän arvostelunsa tänne, emme ole ruokakriitikoita, joten katsotaan mitä tästä tulee. Luulen, että listaamme plussat ja miinukset paikasta, ja annamme yleisarvion kouluarvosanoin. Tarkoitus on käydä yksi ravintola viikossa, josta kirjoitan siis ennakko odotukset ja lopullisen arvion.

Viikon teema, kysymys oli miksi valitsit tämän blogialustan... No tullut tänne blogattua ennenkin ja todennut bloggerin toimivaksi. Siksi.

 Tänään tulen testaamaan ensimmäisen ravintolan ja ennakkotunnelmat julkaisen iltapäivällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti